Hohhoii. Kyllä olenkin sitten maailman iloisin ihminen kun joku päivä saan verhot ripustaa oman kämpän ikkunoihin. Ei tätä yhteiseloa enää kauan jaksa, vaikka onhan se kivaa ettei iltoja tarte yksin viettää ja eloa on ympärillä. Vähän liikaakin. Ja olisihan se luksusta uskaltaa olla korjaamatta randomia paperinpalasta   lattialta pariin tuntiin. Onneksi tiedossa on pari näyttöä, joten täytyy toivoa että jokin niistä minulle siunaantuu. Tahdon maksaa omasta vessasta ja jääkaapista!

3d-opettaja selittää ihan liian nopeaan ja on todella turhauttavaa aina pudota kyydistä kun jää jotain kohtaa hiukan pidemmäksi aikaa miettimään. Oma animaatioprojekti pitäisi toteuttaa ensi viikolla, hahmoiksi opettaja määräsi niinkin jännittävät kuin jokin kodinkone, kulkuneuvo tai keittiöväline. Joten, visioin sitten aggressiivisen vispilän ja voittoisan vesipannun seikkailuja. Mutta en 3d:nä (vaikka vesipannusta tulikin pirun hyvän näköinen sellaisena), kun Max3D-ohjelma vaatii kumminkin puolen hehtaarin aivojen käsityskyvyn ja tuplasti enemmän kärsivällisyyttä.

Kiva jakso, viikonloput venyvät 4 päivän mittaisiksi, kun on noita kursseja niin vähän. Olisi hyvä jos pääsisi muuttamaan joku vknloppu ennen jakson vaihtumista, kun alkaa mukavat ryhmäprojektit ja tiukat aikataulut. Voi kun jo tietäisin millaisen sisustuksen haluan ja näen siitä jo unta, mutta pääsenköhän sitä ikinä toteuttamaan... Jospa jospa. Sitten jos ja kun se saamarin kämpän saan, niin tupareita järkkään varmana ennemmin tai myöhemmin...

Voi perse. Ensi viikoksi vastuuopettaja oli näköjään keksinyt kivan ryhmäretki-idean, että mennäänpä yöksi Voipaalaan 30 kilsan päähän tarkistamaan kesän tehtäviä ja ryyppäämään, ehkä jotain taideterapiaa harrastamaan. Errr.... ihan kiva. Paitsi että samoina päivinä olisi kavereiden juhlimista Jyväskylässä. Ei ole vaikeaa arvata että mieluummin hyppään Jyskylän junaan. Täytyy sanoa, että minulla on tärkeä perhetapahtuma...häät vähintään. Enpä ole edes mitään kesätehtäviä tehnyt joten siellä saisin pöljänä pönöttää kuuntelemassa muiden sepustuksia. Ja kun juomiseenkaan en viitsisi rahoja hassata. Tai aivoja. Niitä nimittäin tulee tarvitsemaan kipeästi tuon koulun ja arjen kanssa kamppaillessa... Mutta onneksi nyt on hyvin kaunis syksy.

Tuumattiinpa tuossa Gerdan kanssa kun lenkillä taas tuli nuorimies vastaan, että on se masentavaa kun nykyään pojatkin on meitä kauniimpia. Niille ne hyvät miehet siis katoaa...